Suorittajan mieli 

Kirjoittaja: Maria Herrala

14 maaliskuun, 2022

Lähdeteos: Suorittajan mieli - vapaudu ylikontrollista

Lähdeteoksen kirjoittaja: Emilia Kujala

Teoriapisteet: 1

Taas yksi self-help kirja siitä, miten tulla paremmaksi ihmiseksi. Tällaisia kirjoja lukemalla oppii tuntemaan itseään, mutta paikoin teoriatieto voi olla hataralla pohjalla. Self-help kirjat jättävät monesti ainakin minulle valtavan määrän kysymyksiä, sen sijaan, että saisin kirjasta irti konkreettisia vinkkejä tai oppeja. Olen lukenut monia vastaavanlaisia kirjoja ja alan hieman kyllästymään niihin. En kuitenkaan voinut olla tarttumatta tähän kirjaan, sillä sen verran tämän teoksen nimi resonoi minulle itsestäni. Ensin ajattelin, etten tee tästä teoksesta lainkaan reflektiota, vaan luen sen vain mielenkiinnostani. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ja uskonkin saavani tästä enemmän irti, kun vielä pallottelen kirjasta heränneitä ajatuksia tähän kyseiseen reflektioon.

Yleisesti yhteiskunnassamme ihaillaan ihmisiä, jotka hallitsevat ajankäyttöään ja omaavat korkean itsekontrollin. Tällaiset tyypit ovat kirjan mukaan niitä, jotka tekevät armottomasti töitä opintojen ja uran suhteen, käyvät väsymättä rehkimässä kuntosalilla ja heräävät viikonloppuisinkin täynnä tarmoa suorittamaan taas uutta päivää. Itsekontrolli on tietysti hyvä ominaisuus ja monia se auttaakin pääsemään tavoitteisiinsa. Toisilla kontrolli kääntyy itseään vastaan ja se muuttuu liialliseksi. Monesti ylikontrolliin taipuvaiset ihmiset tekevät kovasti töitä tavoitteidensa eteen, mutta saattavat siinä sivussa unohtaa omat tarpeensa.

Olen suorittaja. En haluaisi olla, mutta myönnettävä se on. Olen ajautunut tähän tilanteeseen hiljalleen, sanoisin suorittamisen alkaneen jossain kohti, kun elin Tampereella eli noin kolmisen vuotta sitten. Suorittaminen alkoi oikeastaan siitä, kun valmistuin urheiluhierojaksi ja aloin tekemään yrittäjyyden lisäksi kahta palkkatyötä ja niiden ohella yritin vielä muka kilpaurheilla. Näin jälkikäteen ajateltuna ei touhussani ollut mitään järkeä, muistan yhdenkin kuukauden, kun minulla ei ollut vapaapäivää ollenkaan ja siinä samalla tein kehoa erittäin paljon kuormittavia treenejä. Minun onnekseni tajusin jossain kohti lopettaa kilpaurheilun, mutta työnteko ei vähentynyt, päinvastoin. On todella vaikeaa vähentää työntekoa, kun on pidemmän aikaa jo tehnyt paljon töitä, jotenkin siihen turtuu ja tottuu. Läheiseni, etenkin siskoni ja äitini olivat minusta huolissaan ja he monta kertaa yrittivät minulle sanoa, että hidasta tahtia. Kuuntelin heitä, mutta en juurikaan tehnyt asialle mitään. Ajattelin, että mikäs tässä, kyllä minä töitä jaksan tehdä. Ajoittain totta kai olin väsynyt, mutta väitän, että pääsääntöisesti hyvät elintavat auttoivat minua jaksamaan päivästä toiseen.

Se, että sain opiskelupaikan Jyväskylästä, oli minulle jonkinlainen pelastus. Ensimmäinen opiskeluvuosi oli ihana. En tehnyt mitään töitä ja Tiimiakatemian arki alkoi vasta muodostumaan. Tätä nautintoa kesti tosiaan ensimmäisen opiskeluvuoden ajan ja kesä 2021 oli taas yhtä suorittamista. Liikaa töitä ja liian vähän oikeasti palauttavaa tekemistä. Syksy ei tuonut helpotusta, kun Tiimiakatemialla aloin haalimaan tekemistä itselleni. Nyt sitten tämä alkukevät onkin ollut taas melkoista suorittamista. Olen huomannut, että Tiimiakatemia ruokkii suorittajan mieltä. Aina voi tehdä enemmän. Aina voi olla yksi projekti enemmän. Aina voi saada vielä yhden opintopisteen enemmän. Meillä on vapaus tehdä arjestamme juuri sellaista kuin itse haluamme, mutta vapaus tuo aina vastuuta. Vastuuta omasta jaksamisesta. Minua suoraan sanottuna hieman pelottaa, että tuleeko minulle jossain vaiheessa seinä vastaan.

Jos on tällaisia ajatuksia, täytyisikö asialle tehdä jotain? Kyllä. Listasin juuri tällä viikolla paperille ylös, mitä kaikkea tiimiakatemiaan liittyviä projekteja minulla on menossa. Niitä oli seitsemän ja lisäksi tällä hetkellä käyn englannin kurssia. Tämän vuoden puolella työnteko vielä iltaisin on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja ei, en halua kerskailla tällä työnmäärällä, vaan päinvastoin olen jopa vähän surullinen asiasta. Aion tehdä kevään aikana peliliikkeitä sen suhteen, että voisin välillä myös ottaa rennommin. Siinä on vain yksi mutta; jos lähden jostain projektista, minulle tulee jotenkin epäonnistunut fiilis. Tiedän, että niin ei tarvitsisi ajatella, se ei vain ole niin helppoa.

Olen kuitenkin onnellinen, että tiedostan suorittamiseni ja tiedostamisen myötä olen jo päässyt työstämään tätä. Pakotan välillä itseni pysähtymään ja olemaan ihan vain vaikka muutaman minuutin tekemättä mitään. Tällaiset tietoiset läsnäoloharjoitukset auttavat pysähtymään arjessa. Niiden lisäksi minun täytyy toden teolla ruveta miettimään, mitä haluan tehdä. Voisinkin asettaa tavoitteekseni, että syksyllä minulla olisi maksimissaan neljä projektia.

Tämä reflektio on todella suorapuheinen ja kirjoitin asioista kaunistelematta. Minusta tuntuu, että suorittamiseni menee aaltomaisesti, välillä sitä ilmenee voimakkaammin (lähes kaikissa arjen askareissa) ja välillä osaan ottaa hieman rennommin. Elämä on tasapainoilua.

You May Also Like…

Kehnot pomot ympärilläni

Kehnot pomot ympärilläni Maailma on täynnä paskoja johtajia. Olemme kaikki varmasti törmänneet sellaiseen. Olenko minä...

0 kommenttia

Lähetä kommentti