Sijoittaja

Kirjoittaja: Linnea Kuhmonen

13 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Sijoittaja

Lähdeteoksen kirjoittaja: Terho Puustinen

Teoriapisteet: 2

Sijoittaja – Terho Puustinen

Olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut sijoittamisesta. Sijoittaminen tuntuu kuitenkin vaikealta ja laajalta alueelta, puhumattakaan riskeistä. Siispä päätin kiinnostuneena lähteä ottamaan selvää sijoittamisesta enemmissä määrin Helsingissä järjestettäville sijoitusmessuille. Sijoitusmessuilla oli paljon tietoa tarjolla, jota en vielä tässä vaiheessa osaa pistää käytäntöön. Olisi siis aloitettava jostain alkeellisemmasta. 

Messuilta lähtöä tekiessä huomasimme pisteen, jossa esittelyssä oli juuri tuore kirja nimeltä ”Sijoittaja”. Sijoittaja on kirja opeista, joita Hannes Kulvik oppi ahneudesta ja miten sinäkin voit vaurastua levottomilla osakemarkkinoilla. 

Tarkoituksena oli aloittaa jostain alkeellisemmasta, mutta sitten päätinkin tarttua tähän teokseen. Hieman erilaiseen kuin aikaisemmin sijoittaja kirjat ovat opittu näkemään. Kertomus Hannes Kulvikista, joka ei halunnut kirjaa Hannes Kulvikista. Sijoitusfilosofiaa ja sijoittajaelämää laajemmalta näkökulmalta. Oppiakseni siis lisää sijoittamisesta, tämä onkin luultavasti parempi keino hahmottaa laajempi kuva ennen pienempiä yksityiskohtia.

Hannes Kulvik on saanut kokemusta yli 40 vuoden ajalta, kantapään kautta vaikka hänen tiiminsä on toiminut varovaisemmin kuin monet muut sijoittajat. Kirja pohti paljon sitä, miksi sijoittava ihminen toimii usein niin järjen vastaisesti. Ostaa kalliilla ja myy halvalla, vaikka pitäisi tehdä toisin päin. Yritämme ennustaa tulevaisuutta menneisyyden ja historian perusteella, vaikka se on mahdotonta. Monia sijoittajia riivaa pakkomielle seurantaan, ahneus, pelko, ylpeys, kateus ja viha jotka häiritsevät sijoittajan harkintaa. 

Osake ei ole arpalippu tai peli

Tämä oli mielestäni hyvä oppi. Osake on digitaalinen todistus omistusoikeudesta yritykseen ja sen liiketoiminnan tuottoihin. On todettava, että hyvinä aikoina keskinkertaisetkin yritykset saattavat menestyä hyvin. Huonoina aikoina hyvät yritykset kasvattavat etumatkaansa keskinkertaisiin ja heikkoihin kilpailijoihinsa. Yksi mieleen painuvista asioista olikin se, että sijoittaessaan tulee tutkia yrityksen mahdollisuuksia pidemmällä aikavälillä. Sijoittaa sellaisiin yrityksiin, jotka pärjäävät vaikka jotain mullistavaa ennalta arvaamatonta tapahtuu. Tästä hyvä esimerkki oli korona. Ne yritykset, jotka ovat muutoskykyisiä ja nopeita reagoimaan pärjäävät. Niin myös sijoittajan näkökulmasta. 

Olen luonteeltani kovin spontaani ja elän tunteella. Olenkin pohtinut paljon sitä, onko minusta sijoittamaan mihinkään. Olisin luultavasti juuri se tyyppi, joka päivittäin kävisi tutkimassa indeksejä. Kirjassa mainittiinkin, että tarkkailu esimerkiksi puolen vuoden välein on järkevämpää, mikä käy kyllä järkeensä. Kirja todistaa, että rauhallinen sijoittaja vaurastuu varmemmin kuin rauhaton. Suurin haaste ei siis olekaan markkinoiden arvaamattomuus vaan oman ajattelun arvaamattomuus. Menestyneet sijoittajat sanovat, että kestävä menestys vaatii muun muassa ahkeruutta, nöyryyttä, rohkeutta ja kylmää kurinalaisuutta. Warren Buffettin mukaan sijoittajan pitää olla ahne silloin, kun muut pelkäävät ja varovainen silloin, kun toiset ahnehtivat. 

Millainen sijoittaja olen

Kirjaa lukiessani tuskastuin taas hieman lisää siitä, kuinka vaikealta kaikki vaikuttaa. Gurut sanovat, että sijoittajien kannattaa seurata ajatusten, tottumusten ja kuluttamisen virtauksia. Eli siis ennakoida, milloin uusi trendi alkaa ja loppuu? Miten äänestäjät, poliitikot ja pankkien päättäjät toimivat? Sitten pitäisi hahmottaa kokonaisuuksia, mitkä liikuttavat markkinoita ja miten ihmiset toimivat esimerkiksi ääritilanteissa. 

Sijoittamisen psykologiaa on tutkittu paljon, mutta sen mallintaminen on melkein mahdotonta. Jokainen tilanne kun on ainutlaatuinen. On hyvä pohtia muutamia seikkoja ja etsiä itselle oikea keino sijoittaa. Perustuvatko päätökseni tietoon ja näkemykseen tai vaistoon ja tunteeseen? Ostanko osakkeita, koska ne ovat laskeneet ja myynkö sitten kuin se on noussut? Ostanko siksi, kun kaikki muutkin ostavat ja onko sijoittaminen itselleni vain arvailua vai oikeasti sijoittamista? 

Oman luonteen ja motiivien tarkastelun jälkeen on hyvä pohtia myös ajankäyttöä. 

Kulvik listasi kymmenen ongelmaa, jotka uhkaavat sijoittajan ajattelua: 

Ylikorostunut usko omiin kykyihin, lyhytjännitteisyys, ennustaminen historian perusteella, monimutkaisuus on lupaus tuotosta, kurin puute taipumus markkina-arvailuun, tunteilu, alistuminen huhupuheelle, varainhoitajien kilpailuttaminen, kavereiden kuunteleminen. 

Kun tarkastelen listaa, voisin uskoa lankeavani lähes jokaiseen kohtaan. Kirja antoi paljon hyviä näkemyksiä, joista päällimmäisenä jäi mieleen rauha, pitkäjänteisyys ja nöyryys.

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

0 kommenttia

Lähetä kommentti