”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin havahtunut viime vuosien aikana. Mieleeni tulee nopeasti enemmän pikamuotia edustavia vaatemerkkejä, joiden vaatteita en halua ostaa, kuin vastuullisempia vaatemerkkejä, joiden vaatteita ostaisin. Tietoisesti olen jo vuosia vältellyt H&M:n ja New Yorkerin kaltaisia pikamuotia tuottavia liikkeitä, joiden vaatteiden laatu ei kestä kulutusta, ja joiden vaatteiden tuotanto on vastuullisesta kaukana. Vastuullisemmasta kuluttamisesta kiinnostuneena rupesin jokin aika sitten seuramaan Instagramissa outilespyytä eli Outi Pyytä. Hän on vastuullisuusvaikuttaja, joka julkaisee paljon postauksia vaatebisneksen niin sanotusti nurjasta puolesta. Yllätyksenä itselleni tuli tätä kautta se, miten häikäilemätöntä pikamuoti tai jopa pikamuotiakin hurjempi ultrapikamuoti todellakin voi olla. Shein on yksi näistä häikäilemättömistä pikamuodin valmistajista, jonka toiminnassa ei ole muuta tarkoitusta kuin tuottaa halvalla paljon ja huijata rahat kuluttajilta. Sheinin toiminnassa epäkohtia on paljon tai oikeastaan mitään muuta heidän toiminnassaan ei olekaan. Shein teettää tuotteensa riistotyövoimalla Kiinassa, joten työolot ovat siis karmeat, vapaapäiviä työntekijät saavat pitää vain yhden kuukaudessa ja palkka on elämiseen riittämätön. Tuotteita valmistetaan jopa hurjat 10 000 kappaletta päivässä. Kaikki Sheinin tuotteet ovat halpoja, koska Shein ei maksa mistään, mistä normaalisti yrityksen pitäisi maksaa. Tämä on mahdollista siksi, että Shein toimii nettikauppana EU:n ulkopuolella, joten heillä ei ole velvoitetta maksaa veroja, eikä huolehtia tuotteiden turvallisuudesta tai laadusta. Häikäilemättömyytensä huippuna he varastavat tuotteidensa kuvien pohjat netistä ja muokkaavat kuvat vastaamaan sitä mitä algoritmit ennustavat, että myytäisiin. Eli suurinta osaa Sheinillä myytävistä tuotteista ei ole edes oikeasti olemassa, jonka lisäksi mitään heidän tuotteidensa malleja ei suunnitella itse vaan ne varastetaan.

Kuinka sitten löytää vastuullisemmin tuotettuja vaatteita? Sekään ei nimittäin ainakaan omien havaintojeni perustella ole ihan yksinkertaista. Ensin pitää selvittää, mitkä kriteerit tekevät vaatteesta vastuullisesti tuotetun. Varmasti monella, kuten itsellänikin ensimmäisenä mieleen tulee ympäristöystävällisemmät sekä kestävämmät materiaalit, jotta vaatteen elinkaarta saadaan pidennettyä sekä työntekijöiden oikeudenmukaiset työolosuhteet. Nämä ovat tärkeitä ja vastuullisuutta lisääviä asioita mutta sen sijaan, että kuluttaa lisää ja etsii vastuullisempaa, mutta taas uutta vaatetta, olisi olennaisempaa keskittyä tuotantomäärien ja -nopeuden kyseenalaistamiseen. Sillä koko muodin systeemi, jossa tuotetaan yhä halvemmalla, aiheuttaa yhdessä väestönkasvun ja elintason nousun kanssa tulevaisuudessa entistä suurempia negatiivisia vaikutuksia ilmastolle ja luonnolle. Vaatteiden liian suurien ja nopeiden tuotantomäärien vakavuutta osana ilmastokriisiä ja luontokatoa on varmasti vaikea käsittää, koska niiden vaikutukset eivät ole vielä niin konkreettisesti näkyvissä. Ne ovat pikemminkin hiljaa hiipiviä uhkia. Hyvä kysymys onkin, kuinka saataisiin tuotua näkyviin, että pikamuoti ja muutoinkin jatkuva liiallinen kulutus ovat vakavasti otettavia asioita ja osa ilmastokriisiä sekä luontokatoa. Vastuullisinta olisikin siis uuden ostamisen sijaan suosia kirpputoreja ja second hand myymälöitä. Onneksi kulutuksen tottumukset ovatkin viime vuosina alkaneet siirtymään siihen suuntaan, että kirpputoreja ja second hand-myymälöitä suositaan yhä enemmän. Olen itsekin päässyt mukaan järjestämään kävelykatukirppistä, joka tuo vastuullisempaa kuluttamista helposti saataville Jyväskylän keskustaan, samalla myös luoden yhteisöllistä tunnelmaa. On ollut ilo huomata, että kävelykatukirppikselle riittää niin myyjiä kuin ostelijoitakin.

”Kuluttaminen on niin sisäänrakennettu osa kulttuuriamme ja identiteettiämme, ettemme edes kyseenalaista sitä. Radikaalia on jo se, että kyseenalaistamme kuluttajuuden ja mietimme, mitä arvostamme.” Tämä on totta, kuluttamisesta on vain ajansaatossa tullut opittu tapa, jota ei välttämättä edes havahdu ajattelemaan. Eräs ystäväni on malliesimerkki tästä, jos hän näkee jotain minkä hän haluaa, hän ostaa sen. Huolimatta siitä, että kaapissa olisi jo odottamassa kymmenen saman kategorian tuotetta ja tuotteelle ei näin ollen olisi mitään akuuttia tarvetta. Kauhistuttaa ajatella, mitä tapahtuu, jos tällaiset kulutustottumukset eivät muutu sillä ystäväni tuskin on ainoa, joka toimii kyseisellä tavalla. Lähiaikoina olen alkanut kyseenalaistamaan omaa kuluttamistani. Niin kuluttamisen määrän kannalta kuin sen, mihin haluan vähäiset rahani todella käyttää. Nämä ajatukset saivat vahvistusta sen jälkeen, kun luin Jay Shettyn, ajattele kuin munkki kirjan. Kirjassa kerrottiin kuten arvata saattaa, munkkien ajattelu- ja elintavoista. Munkkien elämässä on vahvasti läsnä sen sisäistäminen, että materia ei tuo onnea ja, että kaikesta joutuu luopumaan. Kuollessasi et saa täältä mitään mukaasi, joten miksi haalisit materiaa ylen määrin itsellesi. Koen nämä ajatukset hyvin inspiroiviksi ja ymmärrän ajatuksen, että on turha täyttää kotiaan ja vaatekaappejaan materialla, josta saat pieneksi hetkeksi onnellisuuden tunteen, mutta mitä olet jo hetken päästä heittämässä pois tarpeettomana. Sen sijaan käytän rahani mieluummin kokemuksiin ja elämyksiin.

 Vanhan sanonnan mukaan köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Sanonnassa on totuuden siemen, mutta aina ei ole mahdollista säästää, jotta olisi sitten myöhemmin varaa ostaa se kalliimpi ja laadukkaampi tuote. Esimerkiksi ainoan talvitakin rikki mennessä keskellä kylmintä talvea on mahdollisesti pakko turvautua huonompaan mutta halvempaan versioon. Totuuden siemen sanonnassa on sinällään, että kyllä ne arvokkaammat tuotteet hyvin usein kestävät ja ovat hintansa väärtejä. Jonka vuoksi pyrin itse mahdollisuuksien mukaan panostamaan mieluummin kalliimpiin mutta harvemmin ostettaviin tuotteisiin. Ystävälläni on aiheeseen liittyen erittäin hyvä konsti, jolla voi miettiä onko tuote hintansa arvoinen. Täytyy ajatella, että aina kun yhden kerran käyttää tuotetta se maksaa euron ja siten pohtia tuleeko tuotetta käytettyä niin monta kertaa, että se haukkuu hintansa. Eli jos esimerkiksi ostat talvitakin, joka maksaa 200 € voit miettiä tuleeko sitä käytettyä tuo 200 kertaa ja miettiä myös kestääkö se käyttöä sen kyseisen käyttömäärän verran. Olen monesti kalliimpia hankintoja tehdessäni todennut tekniikan oikein toimivaksi.