Näin teet vaikutuksen Instagramissa
Heidi Halonen
Päätinpä lukaista tämän kirjan läpi uusien vinkkien toivossa. Olen tehnyt pienimuotoisesti vaikuttajamarkkinointia Instagram tililläni noin 3 vuoden ajan. Halusin lukea kirjan löytääkseni hyviä uusia vinkkejä henkilökohtaisen Instagram-tilini kehittämiseen, mutta näitä ohjeita pystyy ja kannattaa hyödyntää myös yritysten Ig-tilien luomisessa. Päätin listata asioita, joita jokaisen, joka haluaa luoda ammattimaisen Instagram-tilin, kannattaa pitää mielessä.
Kirjan vinkit ja omat kokemukset:
Ensivaikutelma on ehkäpä tärkein asia, sekä kasvotusten, että Instagramissa. Sivusi kävijän täytyy saada hetken vilkaisulla jonkinlainen käsitys siitä, mistä sinä tai yrityksesi olette kotoisin, mitkä ovat kiinnostuksen kohteesi tai arvosi, minkälaiseen sisältöön olet keskittynyt/mitä palvelua tarjoat/mitä tuotetta myyt. Olen puhunut ikäluokkamme kärsimättömyydestä reflektioissani aikaisemminkin. Sama ongelma tulee esille myös Instagramissa. Kävijän mielenkiinto täytyy herätä n. parin sekunnin aikana, muuten hän poistuu sivultasi. Tavoitteenasi on saada kävijä pysymään hetki, selaamaan julkaisujasi, sekä parhaimmassa tapauksessa saada seuraamaan tiliäsi.
Visuaalisesti miellyttävän sisällön luominen on ehkäpä se Instagramin suurin pointti. On siis todella tärkeää, että myös feedisi vaikuttaa yhtenäiseltä. Algoritmin kannalta paras kuvasuhde on 4:5. Henkilökohtaisesti tykkään suunnitella feedini etukäteen puhelimeni gallerian erillisessä albumissa. Feedin suunnitteluun löytyy myös erilaisia sovelluksia. Olen myös noin vuoden ajan käyttänyt tiettyä kaavaa julkaisemisessa. Kasvoni sisältävän kuvan (on se sitten asukuva, selfie, tms) jälkeen julkaisen yhden täytekuvan. Täytekuviani ovat mm. kuvat vaatekappaleista, luonnosta, kosmetiikasta, kalusteista, sisustuksesta, lista jatkuu. Tällä tavalla en tunge feediäni täyteen naamakuviani, vaan ne ovat hyvässä balanssissa muiden teemaani liittyvien kuvien kanssa. Samalla päästän seuraajani näkemään elämääni muiltakin osa-alueilta. Feedin suunnittelussa kannattaa myös pitäytyä joissain tietyissä väreissä, jotka sopivat brändiisi. Omassa tapauksessa käytän neutraaleja värejä ja otan kuvani usein luonnonvalossa. En myöskään juurikaan editoi kuvieni värejä, sillä luonnolliset värit ovat tämän hetken juttu. Kannattaa siis vältellä Instagramin omia räikeitä filttereitä.
Julkaisujen määrä kannattaa myös suunnitella etukäteen. Suositeltavaa olisi julkaista vähintään kerran viikossa jotain, mutta nykyalgoritmi suosii jopa päivittäistä julkaisemista sekä aktiivista sitoutumista. Tärkeintä on ymmärtää omaa kohdeyleisöäsi sekä heidän käyttäytymistään. Selaamalla Insights-työkalua löydät mm. seuraajiesi sukupuolen, iän, paikkakunnan ja maan sekä aktiivisimmat päivät ja tunnit. Näitä tietoja kannattaa hyödyntää sisältöä luodessasi ja julkaistessa. Julkaistessa kannattaa laittaa sijaintitiedot päälle, varsinkin jos kyseessä on kivijalkamyymälä. Myös aiheeseen sopivia hashtagejä kannattaa hyödyntää. Hashtagit toimivat parhaiten silloin kun sekoitat pieniä, keskikokoisia ja isoja hashtageja. Jos et tiedä mitä tämä tarkoittaa, hashtagia painamalla näet, kuinka monta kertaa tätä kyseistä hashtagia on käytetty. Mikäli luku on iso eli puhutaan miljoonista julkaisuista, tägätty julkaisusi ei näy tagin alla kauaa nopean syötteen takia, mutta voi mahdollistaa suuren näkyvyyden. Pienet ja harvinaisemmat hashtagit taas näkyvät pienemmälle yleisölle, mutta julkaisusi voi pysyä tämän tagin alla vaikka vuosia. Tämä myöskin mahdollistaa hyvän näkyvyyden. Siksi kaikkia kolmea kannattaa käyttää yhdistellen. Uuden algoritmin takia Instagram toimii hakukonemaisesti, jonka takia myös keywordit eli avainsanat ovat nousseet tärkeiksi näkyvyyden kannalta. Voit esimerkiksi lisätä kuvatekstiisi hashtagien lisäksi julkaisuasi kuvaavia sanoja. Näiden kaikkien näkyvyyttä parantavien kikkojen takia ei kuitenkaan kannata unohtaa kuvatekstin tärkeyttä. Mikäli haluat kirjoittaa pidemmän kuvatekstin, muista ettei tekstistäsi näy paria ensimmäistä riviä enempää, joten jo niiden täytyy herättää lukijan huomio!
Muista että Instagram on viestintäalusta, ja et voi odottaa parasta mahdollista tulosta, mikäli et viesti toisia käyttäjiä kohtaan. Suosittelisin käyttämään noin puoli tuntia aikaa sitoutuen muiden samankaltaisten käyttäjien julkaisuihin, kommentoiden ja tykäten, ja vasta tämän jälkeen julkaisemaan oman julkaisusi. Tämä ei pelkästään paranna algoritmiasi vaan auttaa sinua saamaan myös orgaanista näkyvyyttä muilta, ja luomaan omaa sitoutunutta verkostoasi.
Lisää omia kokemuksia alustoista ja kantapään kautta opittuja kikkoja:
Instagram on muuttunut alustana paljon viimeisen 5 vuoden aikana. Sen käyttömukavuus on laskenut, ja sovellus eroaa alkuperäisestä versiostaan jo ehkä liiankin paljon. Siitä lähtien kun Meta osti Instagramin, on vaikuttanut siltä, että Instagramin prioriteetti on ollut tuottavuuden maksimointi, eikä mielestäni olennaisin eli alustan käyttäjäystävällisyys. Ensiksi algoritmia muutettiin niin, että orgaanisesti laajaa näkyvyyttä on vaikea, miltei mahdotonta saada. Sitten ongelmaan luotiin ”ratkaisu” tyrkyttämällä matalan kynnyksen Boost-painikkeita, joilla voit siis maksaa julkaisullesi lisää näkyvyyttä. Tämän lisäksi Instagram vaihtoi aktiivisuus-välilehden epäloogisesti yläpalkkiin viestien viereen, ja siirsi tämän tilalle ostokset-välilehden. Tuntuu siis, että alkuperin viestintäkanavaksi luotu sovellus on muutettu ostoskanavaksi, ja vielä erittäin epäonnistuneesti. En usko, että kukaan Instagramin käyttäjä käyttää sovellusta erityisesti ostoksia varten, vaan muutokset on tehty täysin käyttäjäkuntaa kuuntelematta, tuottoa tavoitellen.
Mielestäni huonoja päivityksiä ovat siis olleet mm. ei-kronologinen syöte, liika kaupallistaminen ja ostosivun luominen, sekä algoritmin muuttaminen niin, että orgaanista näkyvyyttä on vaikea saada -> käyttäjä ostaa näkyvyyttä. Ainoa positiivinen muutos on Reels osion saapuminen Instagramiin. Reels-videot ovat siis samanlaisia lyhytvideoita kuin Tiktokit. Reelssit mahdollistavat paremman näkyvyyden, sillä niiden algoritmi eroaa tavallisten feed- sekä storyjulkaisujen algoritmista. Voit saada isomman näkyvyyden videollesi käyttämällä trendaavia ääniä. Jos Tiktokin käyttäminen on tuttua, kannattaa miettiä haluaisitko julkaista Tiktok videoitasi myös Instagram Reelssien puolelle. Säästät silloin vaivaa ja aikaa ja tuplaat mahdollisuuden, että videosi saavuttaa suuren yleisön. Tässä kuitenkin kannattaa muistaa, että Instagram alentaa videoiden näkyvyyttä, joissa näkyy Tiktokin vesileima. Voit poistaa vesileiman Tiktokistasi erillisen sovelluksen avulla. Voit tietysti myös luoda videon editointiohjelmalla, jolloin sen voi vapaasti postata, sekä Instagramin, että Tiktokin puolelle, jolloin laatukin pysyy näin parempana. Tiktokin algoritmi oletetusti suosii 7 sekunnin pituisia videoita. Näin katsoja ei kyllästy ja swaippaa pois kesken videon, vaan hyvällä tuurilla katsoo videon monta kertaa. Tätä kannattaakin tavoitella, voit luoda esimerkiksi videon tekstistä liian pitkän luettavaksi ensimmäisellä katselukerralla, jolloin katsoja luonnollisesti katsoo videon useampaan kertaan.
En ehkä saanut kirjasta suuria oivalluksia, mutta mikäli suurin osa näistä asioista tuli sinulle uutena tietona, suosittelen lukemaan kirjan! Kirja sisälsi myös erilaisia tehtäviä, joilla voit muuttaa Instagramisi tuottavaksi kanavaksi. Todella helposti lähestyttäviä vinkkejä siis, joilla voit itse matalalla kynnyksellä parantaa Ig geimiäsi ?
0 kommenttia