Laiskat alaiset ympärilläni

Kirjoittaja: Veera Partanen

8 maaliskuun, 2023

Lähdeteos: Laiskat alaiset ympärilläni

Lähdeteoksen kirjoittaja: Thomas Erikson

Teoriapisteet: 2

Päätin lukea Thomas Eriksonin kirjan kehnot alaiset ympärilläni. Kirjaa suositeltiin johtotehtävissä oleville henkilöille ja koska itse toimin tiimimme ensimmäisen vuoden markkinointipäällikkönä, niin otin tämän luettavaksi. 

Syksy lähti pyörimään tiimissämme vauhdilla. Hankimme yhteisiä hommia tiimillemme Lc kassaa varten. Osalla näiden lisäksi myös omia projekteja, esimerkiksi meillä Mecco pop-up. Lc jälkeen meillä vaihtui kassa yhteiskassasta tavoite kassaan, jossa jokaisen tiimiläisen on tuotava 200 euroa kuukaudessa tiimin yhteiskassaan ja kaikki siitä ylimenevä raha menee omaan kassaan. Tämä sen takia, sillä koimme tavoite kassan Elementialle sopivimmaksi. Yhteiskassa ei motivoinut monia tekemään rahaa ja töitä tiimin eteen. Koska miksi tekisi viikonloppuna tiimille rahaa, kun voi tienata omalle tilille, tai pitää viikonlopun kokonaan vapaana arjesta. Se oli ongelmallista. 

Nyt kun töistä hyötyy itse, se on myös näkynyt töiden touhussa. Tiimiläisemme ovat paljon motivoituneempia tekemään rahaa ja hommia tiimille. Mutta onko tavoitekassa ajanut meidät siihen, että tehdään vain suorittavaa työtä, jotta saadaan kuukauden rahatavoite kasaan? Tiimissämme monellakaan ei ole omia projekteja meneillään, vaan moni tekee ainoastaan ”hanttihommia”. Eli helppoa rahaa esimerkiksi talkootöiden parissa. Hommat monesti tuodaan tiimiläisille myös helposti tarjottimella, jolloin homman voi vain napata itselleen.  

Olen kyllä sitä mieltä, että tällaisiakin hanttihommia voi tehdä kyllä muutaman keikan kuukaudessa, mutta onko se tavoitteellista ja oppimisen kannalta paras vaihtoehto tehdä ainoastaan niitä hommia? Ollaanko laiskoja ja tehdään vain se mikä on pakko, eli tuodaan tiimille kuukausittain 200e kuukaudessa, luetaan pakolliset kirjat ja tehdään reflektiot, sekä käydään asiakaskäynneillä ja yritetään saada tunnit täyttymään keinolla millä hyvänsä? 

Olemme puhuneet tiimissämme, että yritetään päästä ”puuhastelusta” pois ja lähteä rohkeasti eri projekteihin mukaan. Projektit tuovat isoja oppeja ja vievät jopa omia unelmia eteenpäin. Olisi hyvä näiden hanttihommien lisäksi lähteä toteuttamaan itseään ja ottamaan kokemuksen arvoisia projekteja itselleen, vaikka ne eivät olisikaan rahallisia projekteja. 

Monet asiat jäävät hoitamatta  

Kirjassa oli kohta, jossa  oli näin: 

10% työntekijöistä kuuluu huippusuorittajiin 

70% työntekijöistä kuuluu normaali suorittajiin 

20% työntekijöistä kuuluu alisuorittajiin 

Miksi asioita jää hoitamatta, eikä niihin löydy tekijöitä? 

Monesti tiimissämme kysytään tiettyihin tehtäviin vastuuhenkilöitä, ketkä ottaisivat koppia asioista. Harvoin tehtäviin löytyy vapaa-ehtoisia, koska ne eivät ole pakollisia hommia. Myös hyvin usein näihin tehtäviin vastataan ”en kerkeä”. Mutta kun katsoo tiimiläisten tunteja, ihmettelee vain miten niin ei kerkeä? Tunnit eivät edes täyty monillakaan ja silti ei kerkeä? Mitä he tekevät? Vai onko kyse kuitenkin laiskuudesta? Ei jakseta, ei haluta, koska ei kiinnosta.  

Tiimiliideri ottaa paljon vastuuta tiimissämme ja tuo paljon vastauksia valmiiksi tarjottimelle. Kun tiimissämme ei tiedetä jotain asiaa, laitetaan se tiimiliiderin tehtäväksi kysyä ja selvittää kaikille. Tiimissämme odotetaan paljon valmista. 

Tiimissämme on paljon puhuttu myös kiitoksen ja arvostuksen saamisesta. Aina muistetaan kyllä moittia virheistä, mutta kun tekee jotain kiitoksen arvoista, niin unohdetaan antaa siitä kiitokset tai palaute. Tästä meillä oli joryssakin puhetta ja päätimme joryssa, että aloitetaan me luomaan tiimiimme erilainen ilmapiiri. Jos joku onnistuu esimerkiksi omassa projektissaan, ollaan ylpeitä ja onnitellaan, jos joku tekee tiimin eteen asioita, muistetaan kiittää ja arvostaa. Tähän koko tiimi on lähtenyt mukaan ja olemme ruenneet muistamaan paremmin kiittää ja tsempata toisiamme. Se luo parempaa ilmapiiriäkin tiimiin, kun toiset kannustavat ja kiittävät ja tottakai silloin myös motivaatio kasvaa tekemiseen. Myös tiimihenkemme on noussut valtavasti, joka luo motivaatiota yhteiseen tekemiseen.  

Markkinointipäällikön roolissa ja johtoryhmässä ollessa opin, että johtosuunnitelma olisi hyvä olla. Kun jorymme aina kokoontui, emme oikein tienneet mitä meidän kuuluisi tehdä. Nyt ensimmäisen vuoden jälkeen joryn roolit ovat selkeämmät.  

Kirja sai miettimään paljon omaa tiimiämme ja omaa rooliani tiimissä.  

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti