Valitsin kirjan, koska siitä asti, kun olen Aasian matkoillani kohdannut munkkeja, on minua kiinnostanut paljon heidän elämäntapansa ja se mistä johtuu se tyyneys ja onnellisuus, joka heistä kumpuaa. Jo johdannossa kerrotaan ajattelutavasta nimeltään apinan ajattelu, joka osuu itseeni täysin ”Mieli voi joko kohottaa tai lannistaa ihmistä. Ajallemme leimalliset yliajattelu, viivyttely ja ahdistus ovat juuri sitä. Päämärättömästi sinkoilevat apinan ajatukset eivät ratkaise mitään. Mutta kun kohottaa mielensä munkin ajattelun tasolle, pääsee todellisen tarpeensa juurille ja voi laatia järkevän toimintasuunnitelman. Munkin mieli haihduttaa hämmennyksen ja häiriötekijät- ja auttaa löytämään selkeyden, merkityksen ja oikean suunnan.” Tunnen vahvasti itse käyttäväni kyseistä apinan ajattelutapaa sillä yliajattelen asioita, viivyttelen epämieluisten asioiden tekoa ja tämän vuoksi ahdistun tehtävien asioiden määrästä. Munkin tapa ajatella katsoo ja lähestyy elämää: kapinan, irtautumisen, uudelleen löytämisen, tarkoituksen, keskittymisen, kurinalaisuuden sekä palvelemisen tien kautta.

Munkin tapaan ajatella mukaudutaan kolmessa eri vaiheessa, joita ovat irti päästäminen, kasvaminen ja itsestään antaminen. Pureudun reflektiossani ensimmäiseen vaiheeseen eli irti päästämiseen, jolla tarkoitetaan, että luovutaan ja päästetään irti ulkoisista vaikutteista, sisäisistä esteistä ja peloista, jotka estävät etenemisen. Irti päästämiseen sisältyy neljä eri vaihetta: identiteetti, kielteisyys, pelko sekä intentio. Identiteettiä kuvaillaan lyhyen ytimekkäästi: ”Olen se, mikä uskon olevani”. Olen itse aina ajatellut, etten juurikaan anna muiden mielipiteiden vaikuttaa tekemisiini, enkä pyri miellyttämään ketään tai elämään muiden odotusten mukaan. Kuitenkin tunnistan itseni kirjassa olevasta esimerkistä:” Jos kuvittelemme ystävän arvostelevan ulkonäköämme, muokkaamme sitä mahdollisuuksien mukaan.” Mielenkiintoista huomata miten huomaamattaan tekee esimerkin kaltaisia asioita. Oman identiteetin pohjana ovat myös vahvasti jokaisen omaksutut arvot. Mitkä asiat todellisuudessa sitten ovatkaan näitä omia arvoja? Joitain asioita voi luulla arvoikseen mutta totuus paljastuu teoista. Jos esimerkiksi mainitsee tärkeimmiksi arvoikseen ystävien kanssa vietetyn ajan mutta todellisuudessa viettää kaiken vapaa-aikansakin töissä tai harrastusten parissa, ei käytös silloin vastaa arvoja. Tämä saa miettimään omiakin arvoja ja erityisesti, kuinka paljon laittaa aikaa kaikkeen muuhun kuin omiin korkealle arvotettuihin asioihin. Mikäli huomaa, ettei omaa aikaansa käytäkään niihin itselle tärkeisiin asioihin voi ratkaisuksi kokeilla ajankäytön kartoittamista. Se toimii siten, että seuraa omaa ajankäyttöään viikon ajan ja laittaa merkille minkä verran käyttää aikaan seuraaviin asioihin: perhe, ystävät, terveys ja oma aika. Osa-alueet, joihin käyttää viikon aikana eniten aikaansa tulisi vastata omaa arvo järjestystä. Jos näin ei ole, on syytä tutkiskella asiaa huolellisesti, sillä silloin on päättänyt käyttää aikaansa johonkin, mikä ei tunnu merkittävältä. Mitkä asiat saavat tekemään näin? Itse viikon kirjausta kokeillessani huomasin aikaani menevän yllättävän paljon itselle loppupeleissä merkityksettömiin asioihin kuten kännykän selailuun tai suoratoisto palveluiden katsomiseen. Myös opintoihin liittyvät asiat venyivät helposti niille tarkoitetun ajan yli. Samaan aikaan mietin, että harmi kun ei ikinä ole aikaa tehdä jooga harjoituksia tai ulkoilla kissojen kanssa. Ajankäytön kartoitus osoittautui siis varsin hyödylliseksi ainakin itselleni. Jatkossa siis vietän vähemmän aikaan puhelimella ja ruudun ääressä, sekä koitan hoitaa opintoihin liittyvät asiat ”työajan” puitteissa, jolloin ehdin tehdä enemmän arvojeni mukaisia asioita. Jotta omasta toiminnasta saisi enemmän arvojaan vastaavaa on neuvoksi annettu arvovalintoihin pyrkiminen. Tämä toimii käytännössä niin, että kun seuraavan kerran suunnittelee ajankäyttöään, tulisi pysähtyä miettimään: mikä arvo ohjaa kyseistä valintaa? Miettiminen vie vain hetken ja parhaassa tapauksessa tästä saa vaistomaisen tavan, jolloin osaa paremmin suunnata energiansa ja aikansa itselleen merkitykselliseen tekemiseen. Tämä on toiminut itselle ainakin alkuun oikein hyvin. Useasti olen jo selättänyt halun jäädä räpläämään puhelinta tai lyyhistyä katsomaan Netflixiä, ja sen sijaan lähtenyt kissojen kanssa ulkoilemaan tai tehnyt jooga harjoituksen.

Kielteisyys, sitä on kaikkialla ja se tarttuu helposti. Esimerkiksi töissä kerromme todennäköisemmin työkaverille mikä aamussa ennen töihin saapumista meni mönkään kuin, mikä meni hyvin. Ei kukaan tarkoituksella näin tee mutta tällainen yleiskielteinen asenne vallitsee huomaamattammekin hyvinäkin päivinä. Yksi syy tähän on ihmisten tarve myötäilyyn. Jos siis kuuntelemme jatkuvasti, jonkun valittamista alamme huomaamattamme helposti mukailla hänen ajatusmaailmaansa ja nähdä asiat negatiivisemmin. Kuinka sitten kumota ulkopuolelta tuleva kielteisyys? Neuvoja annetaan useita mutta niistä parhaana neuvona koin objektiivisena tarkkailijana olemisen. Kielteisyys kohdataan perääntymällä askel, jotta voidaan irrottautua tilanteen tunnelatauksesta. Tämän jälkeen muistutetaan itselle, että kielteisyys on piirre; se ei ole kenenkään identiteetti ja, että emme itsekkään haluaisi tulla tuomituksi huonoimmalla hetkellämme, joten vältetään tekemästä niin muillekaan. Omaa sisäistä kielteisyyttään taas voi oppia hallitsemaan tekniikalla: huomaa, pysähdy, muuta. Ensin huomataan haitalliset vaikutteet ympärillämme, eli omat kielteiset ajatukset ja huomautukset sekä pohditaan niiden alkuperää. Seuraavaksi pysähdytään miettimään oman kielteisyyden alkuperää ja käsitellään sitä. Vaimennetaan kielteisyys ja annetaan tilaa ajatuksille ja teoille, jotka tuovat elämään jotain lisää eivätkä vie siitä mitään. Buddhalaisten pyhässä tekstissä viitataan, että puheen tulisi olla niukkaa, meidän tulisi sanoa vain asioita, jotka ovat totuudenmukaisia, miellyttäviä ja kaikille hyödyksi eivätkä kuohuta toisten mieltä. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta on asian ytimessä, sillä kun rajoitamme kielteistä puhettamme, saatamme huomata, että meillä onkin paljon vähemmän sanottavaa. Viimeisenä kun kielteisyys on nähty ja pysäytetty on aika alkaa muuttaa sitä. Tästä loistavana esimerkkinä on huono kommunikaatio, jolla tarkoitetaan sitä, kun valitat esimerkiksi ystävällesi siitä, kuinka puolisosi ei ikinä siivoa jälkiään. On turhaa valittaa asiasta ystävällesi, sillä hän ei voi tehdä asialle mitään. Sen sijaan kannattaa puhua puolisolle suoraan tietoisen läsnäolon hengessä. Voisi esimerkiksi sanoa: ”Tiedän, että sinäkin olet väsynyt töiden jälkeen mutta, jos molemmat siivoamme omat jälkemme asuntomme pysyy helpommin siistinä.” Kun sekä itse, että toiset ymmärtävät valituksen aiheen, kehitystä voi tapahtua. Esimerkki on erittäin osuva, sillä voin myöntää itse syyllistyväni usein valittamaan ystävilleni juuri puolisoni sotkuisuudesta. Kokeilin sanoa hyvässä hengessä asiasta ja totta tosiaan se toimi. Näkisin myös, että tätä keinoa voisi erittäin hyvin käyttää tiimin kanssa, kun jokin asia ärsyttää, joko yleisesti tiimin tai tiimin jäsenen toiminnassa. Voin jo munkin ajattelun opettelemisen alkuvaiheilla todeta, että se ei ole helppoa mutta on äärimmäisen kiinnostavaa ja aion pienissä osissa yrittää muuttaa omaa ajattelutapaani munkkimaisemmaksi.