Aikaansaamisen taika

Kirjoittaja: Hennamaiju Honkonen

16 syyskuun, 2022

Lähdeteos: Aikaansaamisen taika: näin johdat itseäsi

Lähdeteoksen kirjoittaja: Satu Pihlaja

Teoriapisteet: 2

Päädyin ottamaan aikaansaamisen taika kirjan luettavakseni koska koen, että itselläni on usein hankaluuksia saada aikaan asioita ja kaipaisin vinkkejä aiheesta. Heti alkuun kirjassa puhutaan mielikuvien voimasta ja annetaan kokeiltavaksi mielikuva harjoitus, jossa tarkoitus on kuvitella millaista oma elämä olisi parhaimmillaan. Pidän harjoituksesta, koska se auttaa hyvin huomaamaan sellaiset asiat, jotka omassa elämässä ovat jo niitä unelmaelämään kuuluvia mutta harjoitus auttaa myös konkretisoimaan ja pilkkomaan pienempiin askeliin vielä työtä vaativat unelmaelämään kuuluvat asiat. Esimerkiksi, jos unelmaelämään kuuluu englannin kielitaidon lisääminen, voivat konkreettiset teot olla yksinkertaisimmillaan, että opettelee muutaman uuden englannin kielen sanan päivittäin.

Seuraavana käsitellään tavoitteiden tärkeyttä aikaansaamisessa. Kirjassa sanotaan hyvin, että ”Usein haasteena on se, että henkilökohtaiset pyrkimyksemme jäävät meille itsellemmekin liian epämääräisiksi.” Allekirjoitan tuon täysin, itsellänikin on monia kiinnostuksen kohteita mutta ei mitään selkeää tavoitetta mitä tai miten jotain niistä lähtisin edistämään, ja sen vuoksi ne ovatkin jääneet toteuttamatta. Hyvien tavoitteiden piirteisiin kuuluu selkeys, jonka huomaan olleen ongelma omissa tavoitteissani. Tavoitteeni ovat usein ympäripyöreitä, jolloin niiden konkretisoiminen on hankalaa. Selkeyden lisäksi olisi tärkeää, että ei miettisi mistä haluaa päästä eroon vaan miettisi mieluummin myönteisessä muodossa mitä haluaa saavuttaa. Tällaista myönteistä tavoitetta kutsutaan lähestymistavoitteeksi. Omien tavoitteiden muotoilu lähestymistavoitteiksi olisi tärkeää, koska se kiinnittää huomion siihen mitä oikeasti haluamme saada aikaan tai lisätä elämässämme. Tavoitteiden konkretisointia ja eteenpäin viemistä auttaa, jos tavoitteen pystyy jollain tapaa mittaamaan ja sitomaan aikaan. Pitää siis miettiä mihin haluaa päätyä ja mistä tietää, että on päässyt perille. Esimerkiksi oma tavoitteeni voisi olla, että ensi syksynä haen harrastamani reggaeton tanssin kisaryhmään. Koska tavoitteeni sijoittuu vuoden päähän, joka on suhteellisen pitkä aika, on välitavoitteiden asettaminen suositeltavaa sillä ne auttavat hahmottamaan etenemistä. Välitavoitteiden avulla saa myös helpommin edistettyä haastaviltakin tuntuvia tavoitteita ja niiden avulla tavoitetta edistäviä askelia on helppo saada sisällytettyä jokaiseen viikkoon. Oman tavoitteeni ensimmäinen välitavoite voisi olla esimerkiksi, että viikoittaisen tanssitunnin lisäksi harjoittelen koreografioita kolme kertaa viikossa kotona. Tämän jälkeen voisin esimerkiksi lisätä toisen ohjatun tanssitunnin viikkooni. Välitavoitteita saavuttamalla saa myös tärkeitä onnistumisen tunteita, jotka auttavat jaksamaan työskentelyssä tavoitetta kohti.

Itse toiminnan aloittaminen voi olla vaikeaa ja itsekin olen usein kokenut vaikeuksia saada asioita aluilleen, vaikka suunnitelmat olisivat kohdallaan. Ratkaisuksi aloittamisen kitkaan kehotetaan kysymään itseltään, miksi asia vaikuttaa hankalalta. Kun ymmärtää miksi asian hoitamista välttelee, auttaa se jo monesti asiassa eteenpäin. Hyvinä vinkkeinä annetaan myös tekniikat ”helposta aloittaminen” ja ”vain 15 minuuttia”. Ensimmäisessä kehotetaan miettimään jokin mahdollisimman pieni tehtävä, joka auttaa alkuun pääsemisessä. Esimerkiksi, jos pitäisi kirjoittaa essee, voisi pieni eteenpäin vievä tehtävä olla tiedoston nimeäminen, alustavan rungon kirjoittaminen tai aiheeseen liittyvien kirjojen lainaaminen. Näin tuntee, että on saanut jotain aikaan ja energiataso on parempi kuin jos ei olisi tehnyt mitään. Vain 15 minuutissa, ideana on edistää tehtävää, joka päivä 15 minuutin ajan. Näin tehtävää saa edistettyä, joka päivä vähintään tuon 15 minuutin verran ja parhaassa tapauksessa saa itsensä huijattua työskentelemään kuin huomaamatta pidemmäksikin aikaa. Molemmat tekniikat kuulostavat mielestäni toimivilta ja päätinkin kokeilla 15 minuutin tekniikkaa tämän reflektion kirjoittamisessa, koska tuntui etten saa aikaiseksi aloittaa kirjoittamista. Tekniikka toimi hyvin ja kuten kirjassa sanottiinkin, sain usein edistettyä tehtävää kauemmin kuin tuon 15 minuuttia. Mutta koska tiesin, että 15 minuutin työskentely reflektion parissa riittää kyseiselle päivälle, oli tehtävä helpompi aloittaa kuin jos olisin ajatellut, että se on kirjoitettava kokonaan siltä istumalta.

Aikaansaaminen koostuu jo edellä mainittujen mielikuvien, tavoitteiden ja toimintasuunnitelmien lisäksi omien ajatusten ja tunteiden tunnistamisesta ja kuuntelemisesta, sosiaalisesta tuesta ja sosiaalisista taidoista, itsensä kehittämisestä sekä ajanhallinnasta. Näistä ajanhallinnan koen itse tällä hetkellä haastavimmaksi, sillä kuulun itsekin siihen useiden muiden ihmisten joukkoon, jotka selittelevät, ettei johonkin asiaan ole aikaa koska töissä on kiire ja kotonakin pitäisi siivota. Kirjassa sanotaankin osuvasti ”Todellisuudessa aikaa ei kuitenkaan voi hallita vaan ajanhallinta on tekemisen hallintaa.” Kaikki on siis todellisuudessa kiinni siitä, että valitsee tekemisensä hyvin ja osaa tehdä ne itselle sopivalla tavalla huomioiden kuitenkin myös tilanteen vaatimukset. Tilanteen vaatimuksia voi olla esimerkiksi työaika, josta ei pysty joustamaan mutta ennen ja jälkeen töiden oleva aika ja sen käyttö on jokaisesta itsestään kiinni. Itse olen kokenut niin sanotut to do – listat hyödyllisiksi tekemisen hallinnassa ja ajatusten jäsentelyssä. Niissä usein ongelmaksi on kuitenkin muodostunut se, että tehtäviä asioita kertyy liikaa liian lyhyelle ajanjaksolle. Kirjassa tähän ehdotetaan ratkaisuksi ”päivän kolme tehtävää” tekniikkaa. Tarkoituksena on siis kirjoittaa joka aamu ylös esimerkiksi kalenteriin tai puhelimen muistioon kolme tehtävää, joita aikoo edistää tai tehdä valmiiksi päivän aikana. Kokeilin tästä käytännössä sovellettua versiota, jossa tein loppu viikosta seuraavalle viikolle pidemmän to do – listan, josta poimin kolme asiaa eri päiville. Kolmen asian lista saattoi muuttua viikon aikana, jos tuli asioita, jotka oli hoidettava nopealla aikataululla mutta se ei mielestäni haitannut joten aion jatkaa tekemisteni listaamista jatkossakin kyseisellä tavalla. Kirjassa oli useita hyödyllisiä tekniikoita ja harjoituksia, joilla pystyy edistämään omia aikaansaamisen taitojaan. Uskon, että omien henkilökohtaisten tavoitteiden aikaansaamisen lisäksi, kirjassa neuvottuja tekniikoita pystyy myös hyödyntämään Tiimiakatemialla ainakin erilaisten projektien tekemisessä, reflektoiden kirjoittamisessa sekä varmasti myös tulevaisuudessa häämöttävän opinnäytetyön kirjoittamisessa.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti